tiistai 31. maaliskuuta 2009

Tiistain tilkkuja

Kuten blogini esittelyssä vähän lupailin, niin laitanpa välillä näytille muutakin kuin kortteja. Tilkkutöitä ja muita ompelujuttuja tulee tehtyä - välillä enemmän, välillä vähemmän. Tällainen seinälle laitettava tasku valmistui hiljattain, ja ole siihen tosi tyytyväinen. Ulkoiseen puoleen siis, toivottavasti toimii myös käytännössä!
Taskuun ajattelin pistää kaikenlaista pientä postia, joka jäisi muuten ajelehtimaan pöydälle, mutta jota ei voi poiskaan heittää. Vastaava pussi minulla on joulukortteja varten ja on siihen tosi kätevä, mutta ei niitä tonttukuvia jaksa koko vuotta katsella ;)



Punaisen lehmätyynyn tein siskolleni joululahjaksi. Pidän näistä pirtsakoista lehmistä, ja tämäkin kangas minulla oli pitkään varastossa ennen tyynyksi päätymistään. Näköjään kannattaa luottaa fiilikseen ja ostaa kivoja materiaaleja varastoon. (Tosin rakas mieheni voi olla tästä eri mieltä.. ;))



Erityisesti pidän tästä kohdasta, missä lehmän häntä on applikoitu reunan ulkopuolelle.


maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kesäinen korttihaaste

Löysinpäs mukavan korttihaasteen Tassutaaperon blogista, tehtävänä vangita kesä korttiin. Mikäs sen hauskempaa tässä kesää odotellessa :) Tein tällaisen perhoskortin, vaihteeksi taas 3d:tä. Tekstin viereen jätin vielä tilaa mahdollisille numeroille, jos haluaa joskus iän lisätä. Täytyy sanoa, että olen odottanut pääseväni käyttämään tätä kuvaa, mutta koska se on niin kesäinen, en ole sitä talven ajan onnittelukorttiin kelpuuttanut. Mutta nyt!

Aurinkoista kesän odotusta, kyllä se sieltä taas tulee. Ja askartelun parissa aikakin kuluu nopeammin :)

torstai 26. maaliskuuta 2009

Jehkotar Card Challenge #49

Meinasi osallistuminen jäädä viime tippaan, vaikka kortin tein jo viikonloppuna. Tässä kuitenkin tämän viikon haastekortti (luonnos löytyy täältä), joka tosiaankin osoittautui mukavan haasteelliseksi tehdä. Papereita sai pyöritellä moneen kertaan.

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Jehkotar CardChallenge # 48

Tässä ensimmäinen haastekorttini. Jännää! Luonnos löytyy täältä. Oli hauskaa ja helppoa tehdä korttia luonnoksen mukaan, taidanpa osallistua toistekin :) Skannausta täytyy näköjään vielä harjoitella, sillä kuvan värit eivät ole yhtä raikkaat kuin oikeassa kortissa...

Uudempia kortteja

Tässä uusimpia korttejani, jotka ovat jo päässeet saajilleen, joten uskaltanen julkaista kuvat täällä.

Tähän korttiin kokeilin pitkään sopivaa tekstiä, kunnes tajusin, ettei minulla ole tavallisia onnittelutekstileimoja juuri ollenkaan. Pelkkiä ympyröitä, joita en tähän saanut sopimaan. Kiireessä paikkasin ääriviivatarralla, vaikka jotenkin vierastan niiden yhdistämistä leimakuvien kanssa.


Perus 3d-kortti, joita teen myös jonkin verran. Tämä on tilauskortti 90 v. miehelle, mikä oli mielestäni melko hankala tehdä. Tälle iälle pitäisi saada juhlallinen kortti, mutta kukkakuvat ovat niin naisellisia. Ihan ok peruskortti, ja tilaaja ainakin oli tyytyväinen :)

Tässä kihlaparille tarkoitetussa kortissa halivat Penny Blackin siilit ovat aina yhtä söpöjä :) Olen muuten tyytyväinen korttiin, mutta ylänurkka jäi vähän kaipaamaan jotain pientä kivaa koristetta.

Ensimmäisiä leimasinkortteja


Tässä kuva (muistaakseni) ensimmäisestä Magnolia-kortistani, joka on väritetty Promarker-tusseilla. En ole mikään taiteilija enkä osaa oikein kikkailla varjostusten sun muiden kanssa, mutta näillä tusseilla tykkään värittää. Nykyään väritän leimakuvat oikeastaan aina Promarkereilla, koska niillä tulee siistiä ja tasaista jälkeä ja värisävyissä löytyy valinnan varaa.

Tämä tyttömäisen hempeä Magnolia-kortti on jo uudempaa tuotantoa. Tässä, samoin kuin edellisessäkin kortissa, teksti on leimattu Circle It -leimoilla, joita tykkään käyttää tosi paljon.

Alkutaipaleella

Tästä se blogin pitäminen lähtee! Mielessä on ollut käsityöaiheisen blogin aloittaminen jo pitkään ja lopultakin sain sen tehtyä. Blogin aloittamiseen minua innosti muiden ihanien käsityö- ja arkartelublogien seuraaminen, joista olen saanut paljon hyviä vinkkejä ja ideoita.
Kaikenlainen käsillä tekeminen kiinnostaa, mutta viimeisimpänä hurahduksen kohteena on ollut korttiaskartelu, josta siis luultavasti eniten juttua luvassa.
Tervetuloa mukaan käsillä tekemisen ihanaan maailmaan! :)